Olemme yrittäjän asialla!
Katso ajankohtaiset uutiset alta!
Katso-palvelun toiminta päättyy
Verohallinto kehottaa Katso-valtuuksia käyttäviä ottamaan Suomi.fi-valtuudet käyttöön mahdollisimman pian, sillä Katso-palvelun toiminta päättyy 31.12.2020.
Katso-valtuudet eivät muutu automaattisesti Suomi.fi-valtuuksiksi. Noin 150 000 yrityksen, yhdistyksen, metsäyhtymän, säätiön, kunnan, yliopiston ja Y-tunnuksellisen kuolinpesän veroasioiden hoito uhkaa katketa vuodenvaihteessa.
Jos Suomi.fi-valtuuksia ei siirry käyttämään ajoissa, veroilmoitusten antaminen, tulorekisteri-ilmoittaminen tai muu viranomaisasiointi voivat viivästyä. Nämä ovat lakisääteisiä velvollisuuksia, joiden hoitamatta jättämisellä on seuraamuksia.
Suurin osa valtuuksia käyttävistä pystyy ottamaan Suomi.fi-valtuudet käyttöön omatoimisesti sähköisesti. Esimerkiksi metsäyhtymillä ja yhdistyksillä Suomi.fi-valtuuksiin siirtyminen voi edellyttää asiointia verotoimistossa, joten asian hoitoon on hyvä varata riittävästi aikaa.
Katso-tunniste on ollut Verohallinnon tarjoama maksuton sähköinen tunniste yrityksille, yhteisöille ja muille organisaatioille. Sen avulla yritykset ovat voineet voivat käyttää Verohallinnon ja muiden viranomaisten kuten Kelan ja Tullin sähköisiä palveluja. Katso-tunnisteen avulla toimijat ovat voineet myös valtuuttaa muita hoitamaan organisaation veroasioita.
Verkkolaskutukseen muutoksia
Eurooppalaisen standardin mukainen verkkolaskutus (=Finvoice 3) on tulossa syksyllä. Monet yritykset ovat ilmoittaneet ottavansa vastaan vain uuden standardin mukaisia laskuja. Varmista, että käytössäsi on uuden standardin mukainen laskutus. Lue lisää.
Yrityksille toimialasta riippumaton kustannustuki
Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, jotka täyttävät seuraavat ehdot:
- Yrityksen toimiala kuuluu tuen piiriin.
- Tukikauden liikevaihto on pudonnut yli 30 prosenttia vertailuajankohtaan nähden.
- Yrityksellä on palkkakuluja ja kiinteitä kuluja, joita on vaikea sopeuttaa.
- Haku alkaa 7.7.2020 ja päättyy 31.8.2020.
Autamme mielelläme uusia ja nykyisiä asiakkaita tuen hakemisessa. Ota yhteyttä!
Tarkista kustannustukilaskurilla yrityksesi mahdollisuus saada tukea. Avaa laskuri.